Aamupala oli sopivan täyttävä. Lähden hyvällä mielellä liikkeelle, koska aamupunnituksen perusteella joulukiloja ei ole tullut. Kiloja on kyllä ennestään ihan riittävästi.
Nämä minun liikakiloni kertyivät jo nuorena, pääosin 19-21-vuotiaana. Sitä ennen olin tukeva, mutta vielä kuitenkin normaalipainossa. Olen ollut tämänkokoinen jo hyvin kauan. Pientä painon vaihtelua on matkan varrella ollut, mutta muistan, että n. 20 vuotta sitten painoin ihan hiukan enemmän kuin tänään. Kolmikymppisenä raskaana ollessa toki olin painavimmillani, mutta todellista painonnousua ei tullut, päin vastoin, pari kuukautta synnytyksen jälkeen olin 10 kg kevyempi kuin tänään. Tuo "itsestään" tullut painonpudotus ei pysynyt kauaa. Paino putosi silloin siksi, että kärsin pahoinvoinnista koko raskauden ajan ja siksi, että vauvan synnyttyä en ilmeisesti muistanut syödä. Olin silloin vähän muissa maailmoissa pahan anemian, väsymyksen sekä äidinonnen ja -levottomuuden ansiosta.
Koska läskilläni on pitkä historia, se on varmaankin hyvinkin tiukassa. Olen mahdollisesti saavuttanut painon suhteen jonkinlaisen tasapainotilan, mutta valitettavasti se on liian korkeissa lukemissa ja haluaisin balanssin nytkähtävän alemmalle tasolle.
Olen ollut aika hyväonninen terveyden suhteen. Kilpirauhasen vajaatoiminta on ollut hoidossa nuoruudesta lähtien, mutta se ei sanottavammin vaikuta terveyteeni ainakaan tänään. Vuosi sitten olin oireinen ja lääkäri antoi luvan nostaa kilpirauhaslääkeannosta, jonka jälkeen tilanne voinnin osalta parani. Joka tapauksessa, kolesterolini mitattiin juuri, se oli matala, alle 4. Samoin verensokeri oli normaali. Verenpaine on normaali, yleensä mittaan lukemat luokkaa 115/85, eli yläpaine hyvä, mutta alapaine hiukkasen koholla, ei kuitenkaan hälyttävästi. Nivelet ovat kestäneet hyvin, joskin kun harrastin yhden vuoden juoksua, niin polvet oli usein kipeänä, lonkatkin joskus. Jätin juoksemisen sitten ja tyydyn kävelemään ja pyöräilemään nykyään. Kevyempänä juoksukin voisi tietysti onnistua paremmin, tykkäisin siitä kyllä noin muuten. Mutta niin, olen ihmeen terve, tällä painolla.
Varaa pudottaa painoa olisi jopa 30 kg, mutta en laita sitä tavoitteeksi. Ensimmäinen tavoite on pudottaa 6,3 kg, jolloin pääsen seuraavaan alempaan tasakymmenlukemaan. Jos yhteensä laihtuisin 16,3 kg, se olisi aivan mahtavaa, mutta en mieti sitä vielä. Vyötärönympärys on nyt reilusti yli metrin ja tavoite on alle metri.
Miksi sitten haluan pudottaa painoani? Olen halunnut sitä aina, lapsesta saakka. Äidiltä varmaan tarttui se ensimmäinen kipinä, äiti laihdutti tosi usein ja puhui minulle paljon läskeistään ja laihduttamisestaan ja kontrolloi minunkin painoani ja syömisiäni. Tästä olisi toki traumaattistakin kerrottavaa, mutta jätän sen tällä kertaa tähän. Jo lapsena myös muualta ympäristöstä tuli paineita, minua sanottiin läskiksi jo ennen kuin olin läski, ja luokkakaverini olivat laihempia kuin minä. 70-80-luvullakin hoikkuutta jo ihannoitiin ja mediassakin se näkyi, mallit ja näyttelijättäret olivat silloinkin laihoja.
Tosiaan, olen kulttuurini kasvatti (meinasin sanoa uhri). Laihtuminen on elämääni sävyttävä perushaave. Olen sen välillä koettanut haudata, mutta en taida onnistua. Se on elämässäni pysyvästi jököttävä valtava vuori, joka ei katoa mihinkään ja jonka minä joko valloitan tai en, mutta en koskaan lakkaa haaveilemasta sen valloittamisesta.
Jos olisin laihempi, olisin kauniimpi ja seksikkäämpi. Se vähän pelottaakin minua. Kun olen kuullut, miten paljon hoikempia kanssasisariani on nuorena ahdisteltu seksuaalisesti (nimitelty, kourittu, stalkattu) niin totta vieköön, olen läskieni ansiosta varmaan säästynyt monelta ikävältä tilanteelta. Ja oma mieheni ei välitä kiloistani - miten ihanaa ja vapauttavaa. Mieheni mielestä olen seksikäs tämän kokoisena eikä hän ole ikinä sanallakaan vihjannut, että minun pitäisi laihduttaa. Eli tämä seksikkyysasia ei ole kauhean korkealla motivaatiolistallani. Lisäksi ikä joka tapauksessa alkaa kohta vaikuttaa ulkonäköön, se missimallipornotähti-ulkonäkö ei ole enää ulottuvillani millään tavalla. No, minusta voisi tulla tyylikäs keski-ikäinen nainen, olisi kai sekin jotain. Hah.
Ei terveys, ei ulkonäkö, mikä sitten? No, ainakin häpeä. Häpeän painoani aivan valtavasti. Lääkärillä käynti pelottaa siksi, että mitä jos lääkäri kysyy painoani tai joku punnitsee minut. Hassua kyllä, en niinkään häpeä ulkonäköäni, en edes aina muista olevani lihava, vaan häpeän nimenomaan sitä helvetinmoisen isoa painolukemaa. Häpeän sitä niin paljon, että en merkitse sitä edes tänne näin anonyyminä. Olen hävennyt painoani lapsesta saakka. Eka-toka-kolmasluokalla en ollut lihava, mutta koska olin pitkä ja melko lihaksikaskin, niin painoin tietysti enemmän kuin sirot luokkakaverini. Olin mielestäni läski jo tuolloin. Ja kun katson n. 7-8-vuotiaana otettua valokuvaa, jossa olen ylävartalo paljaana, niin kylkiluut voi hyvin laskea eikä maha pullota hiukkaakaan. Aloin kyllä hieman tukevoitua joskus 10-vuoden kieppeillä, mutta lihava minusta tuli tosiaan vasta paljon myöhemmin.
Häpeä on varmaan tosi huono motivaatio, enhän voi listata sitä. Tajuan nyt vaan, että ei minulla ole mitään muuta vahvaa motivaattoria. Terveys tietysti sillä tavalla, että vaikka ongelmia ei vielä ole, niin tulevien ongelmien todennäköisyyttä voisi varmaan laihtumalla pienentää. Samoin jos joudun vaikka johonkin leikkaukseen, niin eikös lihavan ihmisen leikkaaminen ole aina riskikkäämpää ja vaikeampaa kuin normaalipainoisen tai laihan. Tai jos loukkaannun, niin kuka minut jaksaa kantaa? Ei kukaan yksin, tarvitaan ainakin kaksi bodaria kantamaan. Tähänkin mielikuvaan liittyy kyllä häpeä. Hävettäisi, jos joutuisin pulaan, eikä minua voisi auttaa, kun painaisin liikaa kenenkään autettavaksi!
Hyväksyttävämpää olisi listata motivaattoreiksi tosiaankin terveys, ehkä se ulkonäkökin, ja pienempien vaatteiden ostamisen ihanuus, sovituskoppiahdistuksen väheneminen, parempi ja iloisempi olo jne. Mutta en usko, että laihtuminen olisi mikään taikakonsti, joka tekisi minusta onnellisen, olen kohtuullisen onnellinen jo nyt. Tsissus, jääkö minulle käteen tosiaan vain häpeä, tätä pitää vielä miettiä.